tiistai 27. lokakuuta 2020

Aloitus

Hei siellä ruudun toisella puolella! Mukava tavata. Olen Roosa-Maaria ja opiskelen sisustussunnittelua. Tässä blogissa kerron opintojeni edistymisistä ja minua innostavista asioista. Toivottavasti voisin inspiroida sinuakin.

 Aloitin opintoni tänä syksynä toteuttaakseni pitkäaikaista unelmaani. Olen aina pitänyt sisustamisesta, mutta sain tilaisuuden opiskella alaa vasta nyt. Opinnot ovat tuntuneet mielenkiintoisilta ja ala tuntuu juuri omalta. Muutin  Oulusta Tampereelle aikaisemmin keväällä ja hain opiskelemaan sisustus artesaaniksi Sastamalaan. Myöhemmin kesällä sain tiedon opiskelupaikasta. Koulumatkani on siis päivässä noin 100km. 

Haluaisin myös kertoa hieman itsestäni. Olen 19-vuotias ja ystäväni voisivat kuvailla minua herkäksi ilopilleriksi. Pidän valokuvaamisesta, piirtämisestä, maalaamisesta, tanssimisesta, laulamisesta ja itseni ilmaisemisesta eri tavoin. Voi varmaan siis arvata, että olen aika taitellinen ihminen. 

Moikka, pitää mennä! Toivottavasti tapaamme vielä uudelleen!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti